Olen ollut välillä paljon reippaampi kuin pitkään aikaan. Olen jopa puuhastellut. Mieli ylenee vähä vähältä. Yritän maanantaina palata töihin.

Tahtoisin kertoa käsityöasioita, mutta olen juuri nyt liian väsynyt. (Päivisin koneelle on jonoa. Kuka ottaisi lainaan esimurkun ja murkun vähäksi aikaa?) Ehkä huomenna. Ehkä. Ainakin asiaa nuorimman käsitöistä, jos en omista jaksa kertoa.

Pikaiseen kerron miksi lähdin uimarannasta hikisenä ennen kuin ehdin itseäni järveen kastamaan. Kuopus oli Puolison ja minun kanssa rantsussa, ja iloitsi, kun ensimmäistä kertaa koko kesänä sattui naapurin lapset sinne yhtä aikaa. Hyppivät laiturilta. Me vasta katselimme rannalta. Sitten rupesi Kuopus kävelemään rantavettä pitkin meidän luoksemme, ja lähellä sai vaivan kerrottua, ja sitten jo näkyikin kuinka veri värjäsi vettä toisen jalan ympäriltä: kantapää oli osunut johonkin terävään. Kiveen, arvioi tyttö itse. Kotoa kuivat vaatteet tytölle ja suoraan terveyskeskuksen ensiapuun. Hoitsu putsasi ja katsoi, arvioi ettei ole syvä (pituus kyllä 3-4 cm), mutta koska haava on jalkapohjassa, ei liimaus välttämättä pitäisi. Siispä neuvottelun (ja toisen hoitajan konsultoinnin) jälkeen jäimme odottamaan aikaa lääkärille, joka laittoikin puudutuksen ja ompeli kolme tikkiä. Hoidot oli hoidettu 2,5 tunnin päästä tapaturmasta. Keskuksessa olimme siis noin kaksi tuntia. Pelkäsin etukäteen pahempaakin jonotusta. Uinnit on vissiin tältä kesältä uitu. Koulun alkukin (1. lk) saa uuden lisämausteen, kun jalkaa on varottava. Tikkien poisto on ensi viikon perjantaina.