Viikonloppu oli mukava ja kiireinen. Puoliso oli lauantain Oulussa tietokilpailussa, ja olipa kotona hiljaista! Esikoinen kun on siellä Norjassa, on kotona muutenkin kovin tyhjän tuntuista. Lauantaihin kuului Kuopuksen tanssituntia ja mulla kuorolaulua. Iltapäivästä ehdimme, Koira, Kuopus ja minä, metsään ja järven rantaan nauttimaan uskomattoman ihanasta kevätsäästä. Kuopus on ihana, kun osaa nauttia luonnon kauneudesta. Kaksi tuntia käppäilimme ihailemassa maisemia: upeita jäämuodostelmia, sulavesipuroja, punertuvaa taivaanrantaa, männynoksia... Kuopus rajaili sormilla suorakaidetta käsivarren mitan päähän ja hehkutti millaisia postikorttikuvia saisi kuvattua, jos olisi kamera. (Kamerahan on Norjassa.) Paras kommentti oli: "Äiti, mä kävelen kauneudessa!" Keskilapsen riemuksi söimme päivällisen Hesessä. Eikä hävetä yhtään.

Sunnuntaina olimme Kuopuksen kanssa melkein koko päivän koiranäyttelyssä esittelemässä Koiraa. Se pärjäsi. Oli JUN1 ja sai ERIn. On helppo hymyillä! Oma, mussukka Koiramme! Olisi ollut lisää herkullista ulkoilukeliä, mutta olin ihan puhki tuon näyttelyn jälkeen. Lapset oli pyöräilemässä ja hyppimässä narua pihassa.

Käsityönä viikonlopun aikana tein Sherbornea eteenpäin. Lapset pitivät vyyhtiä, jotta sain lisää lankaa käyttöön. (Toka kerä vasta menossa.) Hidasta on. Kolmosen puikot ja ziljoona silmukkaa melkein pelkkää sileää tasona. Olen tulossa pian kolmansiin palmikoihin. Pitää vähän mittailla yhtä paljon käyttämääni neuletta, jotta osaan oikealla kohdalla yhdistää kainalon alta kappaleet ja jättää hihat odottamaan. En ole ennen tehnyt mitään neuletta ylhäältä alas. Raglanitkin on uutta. Toistaiseksi tykkään mallista ihan sikana. Toivottavasti onnistun saamaan takin valmiiksi - joskus!

Olen selaillut sukkakirjoja ja hiplannut lankoja. Oikeastaan voisin tehdä äidilleni äitienpäiväsukat. Makustelen fiiliksiä ja koitan päättää mallia. (Kuopuksella olisi 'vuoro' saada sukat, mutta kun tytöllä on sukkia, muilla ei.) Odotellessa päätin tehdä jotain ihan muuta, koska Sherborne on siinä ja siinä viitsiikö ottaa kassiin, silmukoita on paljon ja pyörö liian lyhyt, ja se poncho on valtavan iso, sitä ei ainakaan voi kuskata mukana mihinkään.

Hätäpäissäni eilen nappasin 'Apupupu-laatikosta' päällimmäiset lankanyssäkät ja nitkuttelin illan mittaan puolikkaan Vaaka-tilkun. Kävin eilen siellä sivuilla, ja totesin, että vaikken olekaan näitä 'kaikkien' harrastamia tilkkuja tehnyt ikinä ennen, olen muistaakseni ollut Vaaka ry:n ihan ekassa tempauksessa (?) mukana laittamalla matkaan vauvakassin. Pikkukoululaisen reppukin (vai kaksi?) varusteltiin jonain muuna vuonna. Apupupua (SPR:n tempaus) ei nyt tehnyt mieli tehdä, joten tilkku tai muutama sitten. Ohjeen mukaan käsitin, että on hyvä tehdä tavallista ohuemmilla puikoilla, jotta tulee tiivis ja lämmin peitto. Seiskaveikka 2,5 mm puikoilla on kyllä melkein peltiä. Teen loppuun, mutta jos tekeentyy toinenkin tilkku, otan edes kolmosen puikot. Kai yhdestä tai kahdestakin tilkusta hyöty on, vaikkei näitä innostuisi isommin tekemään.

Sitten piti vielä illalla virkata! Oikeastaan oli tarkoitus tehdä Tropiikkitäkkiin pala - kun ne olisi due tällä viikolla, ja mulla on vain yksi rumanruma pala valmiina. Ei tullut täkkipalaa, ei. Ihan väkisin rupesi väkertymään maskottilinjalle se virkkaus. Olen jo pitkään miettinyt, että haluaisin itselleni neulekaverin. Itse tehdyn maskotin jota voisi pukea uusiin vaatteisiin. Äiti-ihmisen oma lelu. (Pehmoja meillä on enemmän kuin laki sallii. Silti. Yksi ikioma.) Jostain blogikierrokselta se jäi vaivaamaan, ja nyt on jotain tekeillä, mutta mun virkkaustaidoilla en ole ollenkaan vakuuttunut että tulee valmista. Saapa nähdä. Ja on edes joku akryylityö hyvällä omallatunnolla tekeillä. Pahmoisia vauvalankoja, pastellisävyjä... Näytän vain jos kehtaan ja tulee jotain valmiimpaa. Nih. (Eikä siis vieläkään ole sitä kameraa. Onneksi. Vaakatilkku on lämmin mutta ei kaunis ja maskotti on vasta pari vaaleanpunaista myttyä.)

Päätän puheripulini täältä tähän.