Lankoja ja suunnitelmia lokakuussa 2008:

2006119.jpg

Ostoksia eBaysta, Kiinasta käsinvärjättyä lankaa, tuntuu noin 7 Veljestä -paksuudelta. Puna-mustaa 452 g ja Ruskea-oranssi-keltaista 292 g.

2006115.jpg

Esikoiselle Mario-myssy tai baretti tms ja peruslapaset? Ehkä myös hanskat?´

2095901.jpg

Novitan ohjeella valmistui marraskuun viimeisellä viikolla parissa päivässä palmikkolapaset, 85 g, puikot 3,25 mm. Ohjeen mukaiset paitsi ennen ekaa palmikonkiertoa 3 krs enemmän ja peukuissa kavennettu toka kerroksella 2 s pois ettei jää väljiksi.

2095898.jpg

Joulukuussa 3,75 g pyöröpuikoilla saman ohjeen baskeri, tosin tuli mössykkä, ja hyvä niin, 75 g.

2150220.jpg

Lankaa oli vielä. Käytin melkein kaiken, kun vielä solmeilin salomonia huiviksi, 4 m koukku ja 97 g lankaa.

2165787.jpg

2006113.jpg

Keskilapselle isonlöysä ribbipipo ja ehkä muukin lätsä? Lisäksi tumput ja jos lankaa jää, joku huivi (salomon?)?? Mustat osat ei kyllä ole mustia vaikka piti.

Marraskuun alussa aloitettu Chevalierit... valmistuivat vihdoin ja viimein marraskuun viimeisellä viikolla. Puikot 3,25 mm, kaaviossa vihreällä rajattu osa kokonaan jätetty pois, ja silti taitaa olla liian pitkät, mutta mukavan kapeat. Lyhennystä lukuunottamatta ohjeen mukaan, paitsi peukkuihin otettu 1 s vähemmän ja kavennettu kesken peukkua 2 s pois. Vaati keskittymistä, mutta kiva malli muuten. Lankaa meni 103 g.

2092836.jpg

2092837.jpg

Pipo mallilla Käänteinen, mutta vain 80 silmukalla. Oliskohan ollut 3,75 mm vai 4 mm pyörö jolla magic looppasin. Tyhjänä hassu, neulotulle (ei mun tekemälle) joulupukille pipoksi liian suuri. 62 g.

2116059.jpg

2116064.jpg

2116066.jpg

Lankaa vain riittää ja riittää. Salomoninsolmuja joulukuun toisella viikolla. 4 mm koukku ja 115 g lankaa.

2165786.jpg

Anttilasta Floricaa, 241 g. Muotivärit, eikös? (Miksei Tampereella muualta saa Floricaa?)

2006093.jpg

Näistä ruskean ja keltaisen ystävälle eli Kuopukselle kirjoneuletta: lapaset ja myssy? Pipa vois olla raidallinenkin. Toisaalta -  Kuopus toivoi kauluria. Hmm. Lanka riittänee, riittääkö aika ja jaksu? - Joulukuussa huomasin, että nämä langat jää sitten johonkin muuhun aikaan ja suunnitelmaan. Yksi kirjoneulelapasten malli väikkyy jo mielessä houkuttelevasti. Ei siis joululahjoja näistä (tänä vuonna ainakaan).

Lapaskuussa iski inspiraatio ja joulukuussa toteutus. Sittenkin Kuopukselle ja Naapurin Tytölle molemmille siililapaset! Olikin tuskalliset neuloa, ei ollut kivaa. (Miksei?) Sisua, vanhaa jotain Novitaa (Nallelta tuntuu) ja Novitan Tango Fania, joka on muuten melkein joka paikasta jo loppu. Naapurin tytöllä hänen toiveittensa mukaiset lyhyet varret ja sitä sisukkaampaa lankaa, 2,75 mm ja Kuopuksella 3 mm sukkapuikot.  Naapurin lapaset 5k g ja Kuopuksen 59 g.

2150215.jpg

2150218.jpg

2150219.jpg

2150216.jpg

Sitten inski taas inspiraatio. Melkein saman väristä lankaa olisi Drops Alpacaa kaksi kerää ja vajaa kerä Grinascon Baby Merino eli mitälie lankaa. Ja sisuakin muutama nysä. Teinpä myssyn Kuopukselle. Kaksinkertainen resori, neulomalla yhdistetty, sisällä pehmeä merino ja ulkopuolella alpakkaa. Myssyosa merinoa ja alpakkaa kahdella langalla, kunnes kesken kavennusten merino loppui ja vaihdoin ihan samanvärisen Sisun tilalle. Sisusta tupsu. Malli kehitelty neuleen edetessä. Kavennukset vähän pussittaa, höh. Kelvannee? Puikoja vaihtelin, taisi olla 3 mm, 3,75 mm ja 4,5 mm. (Jäi punnitsematta ennen paketointia. Punnitaan aattona tai joskus...) Tupsun kiinnityslangat on päättelemättä, jos ei kelpaa, saa napsaistua helposti poiskin. Ajattelin että olisi muodikas???

2165781.jpg

Hätäpäissäni rupesin vielä siitä lopusta vähän yli kerästä alpakkaa tekemään Branching Out -huivia, mutta se saa jäädä joulun jälkeen valmistuvaksi. Voinpa pyhinä sitten julkisesti neuloa sitä. (Puikkokoko 4,5 mm.)

**

Valmistui 22.10. Äidille. Koiranputkisukat (Ullasta). Nalle Colori 68 g, kolmosen puikot. Ohjeen mukaan paitsi walesilainen kantapää ja heti kuuden mallikerran jälkeen nauhakavennus (joka kerroksella) jottei olisi tullut liian isoja. Äidin jalka lienee 37-38. Malli oli kiva neuloa. Erottuisi kauniimmin yksivärisestä tai lähes yksivärisestä langasta, mutta ei nää nyt rumatkaan ole.

2006097.jpg

2006106.jpg

Äidin Miehelle sukat. 2,5 mm pitsipyöröllä magic-loopina yksi kerrallaan joulukuun toisella viikolla valmistui Novitan Nallesta (114 g) Negative Bricks -sukat. Mallineuletta vain varressa, en halunnut jalkaterään sitä. Aika tiiviit, ihan nätit, vähän neulomisepätasaisuuksia. Koko 46.

2146036.jpg

**

Lokakuun alussa (?) valmistuneet noin 42 numeron Nalle Syksy -sukat varataan Pikkuveljelle. Samasta langasta suunnitteilla lyhytvartiset Kultakälylle ja lopuista vielä Vauvalle omat. Koko perheelle samasta langasta eri malleilla sukat...

1955608.jpg

(Juu nuo vasemmanpuoliset vauvasukat meni lahjoituksena jo syksyllä mutta samaan osoitteeseen.)

Marraskuun lopulla satsi valmiiksi. KultaKälyn sukat Novitan talvi08, malli 51, orjallisesti, vaikka sillä tuli kummallisen iso teräosa. Varsihan kuuluukin olla ihan nysä. Lankaa meni 53 g ja puikot oli 3 mm.

2015647.jpg

Tulevalle Vauvalle tein Twisted Toe-Up Toddler Socksit. Piti ottaa osittain Nalle Coloria ja muutella silmukkamäärät Nalleen sopiviksi. Lankaa meni 24 g ja puikot oli 3 mm.

2015655.jpg

Pikkuperheelle siis varpaat lämpimiksi. Terveisiä Helsinkiin!

2015652.jpg

**

Näistä piti tulla isommat. Vaihtui siis saaja vasta sukkien valmistuttua, kun minähän en kärkiä pura. Jules-sukat, Flotte Socke kelta-harmaa-ruskea-kirjavana 69 g, puikot 2,25 mm Knitpicks metalliset. Annetaan Laari-Vaarille. (Koko saattaa täsmätä, ehkä 42 tai vähän yli.) Värikin vaarille aika passeli.

2044437.jpg

2044431.jpg

2044442.jpg

Oma Puoliso ei halua neuleita. :-(

**

Kummipojalle Fisherman's Friend -lapaset. Novitan Nalle vihreä ja ruskea. Aloitettu 13.12., kun ei ollut mitään julkiskelpoista jouluneuletta olkkarissa neulottavaksi. Kesken ekan lapasen huomasin, että Nalle ja 3,25 mm ei todellakaan ole nuoren (12 v) pojan koko tässä. Tein loppuun, annan Apelle joululahjaksi. 79 g.

2165788.jpg

2165792.jpg

Hyvällä mielikuvituksella ja hyvässä valaistuksessa erottuu nuo turskat tuosta.

Vanhanaikaisen virheen jälkeen oli kummipojalle aloitettava heti perään uudet lapaset. Nyt sopivaa kokoa ja toisistaan kunnolla erottuvista väreistä. Kiihkeää neulomista vielä 22.12. Sandnesgarn Sisu, 2,5 mm puikot (magic loop yksi kerrallaan), ruosteenruskea ja mustanharmaa. Nam. Ihanat!! Koko 'kapea naisen',, ehkä pienempikin,  eli touivottavasti nuoren miehen sopiva. Hyvä ohje, kaunis malli, mutta onko pakko tehdä kaksi paria samoja peräkkäin? On! Kummipojan lapset jäi 'punnimatta', olisko ollu ehkä 60 g?

2169651.jpg

(salamalla ja ilman. Luonnonvaloa ei voinut odotella kun valmistuivat vasta aatonaattona auringon jo laskettua.)

2169645.jpg