En mä hämmästynyt ole, vain hukkumaisillani aakkoshaasteen H-kirjaimeen. Suunnitelmista siis tahdon kirjoittaa, mutta koska kuvia ei toisilta ilman lupaa saa lainata ja ohjeisiin on vain linkkejä, kuvitan kirjoituksen vanhalla valmistuneella, jonka vasta sain pingotettua ja kuvattua.

LaLa's Simple Shawl, tein vuodenvaihteen tienoilla. 5,5  mm puikot. Lankana varsin tarkoitukseen ostettua Marks & Kattens Fame Trendiä koko kerä ja 12,5 viimeistä kerrosta jämälankakerästä Regia Hand-dye Effectiä. Yhteensä 123 g.



Menee lahjavakkaan eli joskus jollekin. Kiva, helponhelppo rentoutumisneule eikä hassumpi tuloskaan. Siipiväli varmaan yli kaksi metriä.






Siis Hoon kohdalla olen aakkoshaasteessa. En laske mukaan Huovutettuja lapasia, jotka tällä viikolla tein, kun ei niissä ollut ohjettakaan. Enkä laske mukaan Huldan takkia, jota neulon nyt vähän päivittäin, sillä sen aloitin jo elokuussa (voih! onko se ollut kesken näin kauan?) ja aakkoshaaste alkoi paljon myöhemmin.

Ehkä mä jään tähän kirjaimeen pitemmäksi aikaa, kun tuntuu, että (ennemmin tai myöhemmin ainakin) aion tehdä kaikki nämä:
Herrasmiehen Harmaat -sukat (olen suunnitellut neulovani nämä jo pitkään)
Hitchhiker-huivi (ostin ohjeenkin)
Haruni-pitsihuivi (oranssista Wollmeisesta)
Horcrux-sukat (Keskilapselle)
Eikä se ihan hullua olisikaan, jos Hoota tekisin tavallista enemmän, kun siviilinimenikin alkava sillä kirjaimella - sekä etu- että sukunimi, ja vielä firmankin nimi!

Lisäksi innostaa muutkin neuleet. Ostin sydänkuvioisten kämmekkäiden (A Ghrá) ohjeen ja toisaalta on kova kuviolapaskuume, kun menin ostamaan (jo tosin pari vuotta harkittuani) Mostly Mittens -kirjan.