Viikon päästä on Suomen Kädentaidot, jippiaijei. Olisi mummun miehen hautajaiset, mutta voi olla ettemme mene hautajaisiin. Onhan mummulla elossa seitsemän lastakin, ja tämä liitto oli eläkepäivien ilo, vainaja oli mukava mies, mutta ei vaarini. Messuille menen Kuopuksen kanssa. Hänkin odottaa messuja kovin. Näen varmaan muutamia tuttujakin. Kivaa!

Aloitin hautajaishuivin, vaikken hautajaisiin menisikään. Olen jemmannut (parin vuodenko takaiselta?) äidin kanssa tekemälläni Tallinnan reissulla ostamaani ohuenohutta mustaa lankaa, mutten ole uskaltanut taikauskoltani tarttua siihen, ettei kukaan kuolisi. Nyt ajattelin, että on "turvallista" sitä neuloa. Olkoon sitten Sulon muisteluhuivi.

Pääasiassa olen neulonut ja virkannut joululahjoja. Salaisia. Mm. olen mukana Kahelissa neuleprojektissa, jossa neulotaan läpi kaikki aakkoset. Siis ohjeen nimen on alettava ensin A:lla, sitten B:llä, jne. Sain juuri C-neuleen valmiiksi. Näistä myöhemmin lisää.

Parivuotiaat vähemmän roikkuvat sukulaistätien blogeissa, joten Lumiprinsessalle tikutetut pienet Hittavaiset voin näyttää. 31 g Novitan Nallea 2,5 mm puikoilla. Ohje Ullassa.

Lisäsin intialaisen peukalokiilan. Siitä tuli kertaheitolla (tein sen siis ensimmäistä kertaa)  mun lemppari! Kädenselkämyksessä on peuransarvipalmikkoa.

Nämä on ihan ohuet. Ajattelin, että ehkä johonkin kauppareissuille, automatkoille tai sitten aluslapasiksi rukkasten alle. Olivat muuten törkeän kapeat ennen kuin pingotin pahvinpalojen avulla. Jos tekisin uusiksi, lisäisin enemmän silmukoita.

Neulotuttaa. Virkkuuttaa. Hahtuva (sitäkin on puikoilla) vain ärsyttää ja edistyy huonosti. Pompin projektejen välillä, niin että valmista tulee hitaasti. Uuttakin on koko ajan mielessä ja joulu lähestyy. Tarvitsisinkohan jonkin ryhtiliikkeen tähän neulomiseen? Ei vain, hauskaa täytyy olla, onhan kyseessä rakkain harrastus. Laulaminenkin on rakasta, mutta kyllä käsityöt on ihan ykkösasemassa.

Edellisessä postauksessa vielä muutaman päivän arvonta voimassa, saa osallistua!

p.s. Yhdellä kaveripariskunnalla oli tuuria lapsen syntymässä: syntyi eilen 11.11.2011. Voisinkin lähettää pienet sukkaset...