Hyvää isänpäivän iltaa kaikille. Meillä perheen pää sai Keskilapselta tämmöisen komean itsetehdyn kuparisen kynttilänjalan.

Itse en ole paljoa neulonut, silloin tällöin vähän töiden jälkeen ja viime viikonloppuna enemmän.

Olen saanut aikaan tosi rumaa ja tosi kaunista.

Rumat. Sivarisukat Raggegarnista ja Seiskaveikasta. Koko miehen, puikot 3 mm (olis voinu olla isompi) ja painoa 124 g.

Kauniinkauniit ja mun lempparit ja omat ja ihanat ja upeat taas on Ilun sukkalangasta (en muista nimee) 2,25 mm puikoilla Neulekirjan Tähkäpää-sormikkaat. Kyllä oon tyytyväinen. Omat!! (53 g)

Kauniimman kuvan ois saanu käsissä, mutta olin yksin kuvaustilanteessa. Nää on ollu jo käytössä. Kässämessuilta meinaan ostaa jotain näihin sopivaista lankaa, josta teen itelleni ah niin muodikkaan ison tuubihuivin.

Ei kerrota kellekään, että sekosin päivämäärissä ja meinasin vahingossa mennä tänään sinne messuille. Noloo.

Todellisuudessa oon tänä viikonloppuna laulanut kuoroissa seitsemän tuntia, kierrellyt museossa ja perjantai-iltana tutustunut työkavereihin lievässä päihdetilassa. Kuopus oli lauantaina cosplay-kisassa mun tekemässä Totoro-puvussa. Onhan sitä tässä, huomenna taas myymään, myymään.

(Tilauksia ja suunnitelmia suorastaan satelee: Kuopukselle pipo, Esikoiselle harvaneuloksinen musta paita, itelle tuubihuivi, "se yks ylläripaita", lapasia ja sormikkaita, lisää sivarisukkia, joululahjoja, itelle Pavonis (jo aloitettu ja siinä lepäilee), myyjäisiin sukkia, lehdessä pyydettiin TAYSiin lisää sytomyssyjä...)