Elokuun alkupää tuntui heinäkuun jatkeelta, kun oli niitä ennätyshelteitä. Nyt kun viileni, onkin ihan pian syyskuu. Ihan kuin olisin hukannut yhden kuukauden.

Olen ollut ihan kypsynyt työttömyyteen ja hakenut raivokkaasti töitä. Jotain pilkottaa, on matoja koukussa, pientä toiveikkuutta. Menen ehkä myyntityöhön jos ei konttorirotalle ole omia töitä.

Neuleet ei innostaneet. Olen tahkonnut yhtä ainotta sukkaa silloin tällöin. Mustavalkoisenkirjavat sukat on nimetty Okapi-sukiksi ja olen ne Esikoiselle luvannut ensi kesäksi reilisukiksi, että eipä tässä ihmettä kiirettä.

Sain uuden käsityöinnostuksen nyt viileän sään aikaan, kun Äiti soitti ja oli huolissaan pikkuveljestään. Enolla ei ole ainuttakaan villapaitaa! Äiti lupasi maksaa langat, jos teen paidan. Innostuin. Sain valita värin ja mallin, kun toive oli "joku kiva ja miehekäs". Palmikkoa ja punosta teen vimmatusti. Saapa nähdä miten onnistuu koon kanssa ja milloin valmistuu. (Siis olen ostanut lankaa. Ihan seitsemää veljestä kuusi kerää.)

Nyt alkaa pian Sukkasato. Olen mukana Hillokellarissa. Kyllä niitä sukkia edes yksi pari kahden kuukauden aikana valmistuu, ainahan niitä olen tehnyt. Mutta nyt sohvannurkkaan neulomaan ja katsomaan yksi filmi Esikoisen kanssa.

Ai juu. Meille tuli eilen viljakäärme, Yusuf. Väri butter. Kuva joskus jos onnistutaan kuvaamaan. Ihan on pikkuinen matonen vielä. Aika söpö.