EDIT: Lankakomeron Päivin kommenttivinkistä muistin, että monitoimikoneessamme (printteri/skanneri/kopiokone) on muistikortin lukija, ja pääsin siis lisäämään KUVIA!

 

Lumi on lähes kadonnut. Viime viikolla näkyi leskenlehtiä ja parissa naapurissa krookuksia. Tällä viikolla nähty fasaaneja, räkättirastaita ja västäräkkejä. Kevät on.

Suututtaa, kun kamera ei suostu antamaan ulos kuvia. Ollut viime aikoina vaikeaa, nyt mahdotonta. Pitäiskö ostaa uusi? Kokeilin kahdella eri johdolla, kolmella eri tietokoneella, vika siis oletettavasti kamerassa.

Piti näyttää pari käsityötä.

Keltaiset afrikkaraitasukat, OnLine Supersocke 65 g, puikot 2,5 mm. 3 o, 1 n, perussukat. Varressa 56 s, terässä 54 s. Keskilapselle.

Kummallinen, virkattu sytomyssy. Isohko. Novitan Suvia ja marinoitunutta vanhaa puuvillalankaa. 51 g.

Graffiteja jämälangoista. Kolme kappaletta, yhteensä 45 g.

Sukkaputki jatkuu, yhdet varret valmiina. Palasin taas systeemiin kerä puoliksi ja kahdet sukat rinnakkain sukkapuikoilla. Värit näyttää tunnelmaltaan perjantailta, siksi perjantaisukat. Etiopianuttu etenee aina sentin silloin, toisen tällöin. Yhden neulotun sytomyssyn neuloin puoleen väliin ja purin pois.

Mistähän sais halvalla kameran?

BONUSKUVANA ihan siitä riemusta, että sain kuvat kamerasta ulos. Meidän tietokoneapulaiset. Tältä näyttää suoraan näytön yläpuolelta usein blogatessa: