Oltiin siis Puolison kanssa Pyhällä. Hiihdettiin ja rentouduttiin viikko.

Puoliso hiihteli kai 185 kilometriä kuudessa päivässä. Mäkin hämmästyttävät 68 km. Maisemat oli hienot ja itsensä ylittäminen upeaa.

Tässä olen keikahtanut taukopaikalla selälleni... Puoliso ja puunlatvoja...

Yhtenä päivänä jumppasin ns. luonnonladulla, ja olikin aika ponnistus verrattuna mahtavan hyvin hoidettuihin konelatuihin.

Näin helpottunut olin, kun olin selvinnyt laavulle hengissä.

(Hiki tuli hiihdellessä.)

Viikon aikana tietysti lepäiltiin, kuuntelin podcasteja uudella iPodilla, syötiin hyvin, lueskelin kirjoja ja neuloin silkkivillatakkia. (Takista on valmiina miehusta ja puoli hihaa.)

Kotimatkalla oltiin vielä Oulun Edenissä yksi yö, että Puoliso sai osallistua oululaiseen tietokilpailuun seuraavana päivänä. Minulle oli suuri riemu tavata ystävä, Tarja, joka lähti reissuun mua tapaamaan ja tuulettumaan kotinurkista. (Eiks se niin mennyt.) Sain lahjana aivan ihanan vyyhdin Wollmeisea! Kiitos vielä kerran! (164 g, tästä varmaan joku ihana huivi joskus.)

Nyt tässä on totuteltu kaupunkielämään. Polkkaaminen on jäänyt, ja neulominenkin ollut hidasta. Raitasukista sain vihdoin tikuteltua kuudennen, ja nyt on jokaisella lapsella pari näitä.

(Onpas kurttuinen ja sinisävyinen kuva. En jaksa panostaa, sorry.) Novitan Tico-ticoa, puikot 2,5 mm, 56 s, perussukkaa raidoittamalla ja tiimalasikantapää, 54 g.

Pari sytomyssyä olen neulonut. Kuva kunhan kykenen. Kamera ei jostain syystä sylkäissyt sitä ulos, täytyy joskus ottaa uusiksi. Jos vaikka jaksaisin useammin kirjoitella nyt, kun taas sain langan päästä kiinni, näin sanoakseni. Vielä olis tarkotus päivittää neulegrafffitiblogi. Vein muutaman tilkun Lapinmatkalla...