Joulukuu alkanut, arvontaan osallistumisaika päättyi. Lippulappuäänestyksen jälkeen voittajaksi paljastui EMMA Villaviidakosta. Onnea. Jotain lähtee sinnepäin, kun saan aikaiseksi.

Lapaskuu sitten loppui. Ei oikein jaksattanut. Mulla on peukalokiilavaiheessa yhdet hanskat ja aika alussa yksi lapanen kesken, eikä kiinnosta yhtään. Jätin syrjään ja aloitin sukat. Nih. (Ja niistä villahousuista, joita todella olen neulonut vain yhden illan pari kuukautta sitten, ei kyllä sanota sanaakaan enää.) Olen siis ruvennut keräilemään mahdollisesti materiaalia ensi vuoden fufoiluun, mikäli sellainen yhteistempaus taas tulee. Tulisipa!

Tässäpä ankeuskuun, siis marraskuun saldoa.

Marraskuussa valmistunut 478 g

Peasant Shawl 202 g

Wabenschal 54 g

Ruskapalmikkokäsineet Nallesta 57 g

Raitalapaset Kuopukselle 59 g

Susirumat lapaset 54 g

Haavistot nro 36 Floricasta 52 g

Marraskuun lankaliikenne 150 g

King Cole Merino Blend DK messuilta 150 g (vihertävä, keltainen, punainen)

LANKASALDO 1.1. 2008 12 569 g

LANKASALDO 1.1. 2009 19 287 g

2009 aikaisemmin valmistunut 7 593 g

2009 aikaisempi muu lankaliikenne 3 628 g

**
 
Pääsin siis uudenvuodenlupauksen mukaiseen tavoitteeseen tässäkin kuussa. Lupasinhan kuluttaa vähintään kaksinverroin uusien lankojen määrän. Toukokuussa Silke-Tweedit (jotka on neulomatta edelleen) kaatoi homman, ja heinäkuussa ohut pitsi sekoitti pakan, mutta muina kuukausina olen onnistunut. Nyt vielä joulukuu kunnialla kurissa, niin nähdään miten käy.

**

On muuten pikkuveljen nimipäivä. Vois soittaa.