Perjantaina pistäydyin eräässä muistotilaisuudessa laulahtamassa yhden kappaleen kuorolaisten kanssa. Lauantaina laulettiin sitten iloisemmin, kun Äidin kuuskymppisillä oli loppuillasta karaokea. Muutenkin oli onnistuneet pirskeet, samassa paikassa vierekkäisissä rakennuksissa kun oli tyylikkäät ruoka-/ juhlatilat ja sauna ulkoporealtaineen. Sunnuntain laulun aihe oli kolmasluokkalaisten, myös Kuopuksen, esittämä Lucia-laulu ja runo, joita olin katsomassa Vapriikin museokeskuksella. Kyllä oli juhlava viikonloppu. Äidille kiitokset juhlasta!

Äiti sai neuleita ja Esikoisen maalaaman taulun. Neuleet esitellään joulun jälkeen.

Olen neulonut. Nyt näyttää jo hyvältä joulun suhteen. En anna montaa neulottua lajaa tänä vuonna.

Ulkona noin -16 astetta ja lunta. Vähän eri fiilis kuin noin viikko sitten nollassa ja mustassa kurassa.