KIPpailin minäkin Tampereella ja jatkoin Noro-sukkia. Samalla juteltiin neulegraffiteista, ja nyt sitten on henkilö Orange, jolla on blogi, ja pian jotain näytettävää.

1245176033_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Noro-sukat valmistuivat eilen. Olipa niissä tikuttamisen vaivaa ja paljon pläähiä. Noron sukkalankaa, joka on tosi kaunista, kivan tuntuista, mutta ärsyttävästi takkuuntuvaa eli langat jäi koko ajan kiinni toisiinsa ja meni muutaman kerran poikki kun selvitin solmuja. Kulutus 118 g. Kahden kerroksen raidat.

1245176198_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Silmukoita oli 52-78 kerroksella, sovittamalla tehty molempia yhtäaikaa. Puikot 2 mm metalliset.

Koekäytetty kaupungilla tänään juhannusviikon noin 10 asteen lämpötilassa. Lörpsyy ja valuu. Vaatinee vähän kumilankaa yläreunaan. Luonnollista. Yläreunasta iso pystyasentoinen esine, jota heilutellaan edestakas, saattaa valahtaa. Onneks valmistu. Lankaakin jäi, muttei heti huvita. Mä niitä tilkkujen tapaisia. Muuthan neulebloggaajat on intona tiskirätteihin, mä teen niitä muita juttuja nyt.

Muu elämä: Esikoinen sai vihdoin päätettyä lukioasiat. Menee sittenkin vanhaan kouluunsa, eikä siihen toiseen, johon olisi päässyt. Ihan mainio valinta.

Lapset tuli mökkeilemästä lauantaina. Onpa ne äänekkäitä!

Mä oon käyttänyt Koiria eläinlääkärissä 'katsastuksissa', molemmat voi hyvin, mutta on laihoja. Nyt energisen koiran proteiiniruualla. Ja harkataan sitä agia, kaks iltaa viikossa siihenkin menee.

Onneks meni ohi tuo totaalinen neuleväsymys. Neulominen on taas kivaa. Aloitin myös Springtime Swirliä, se etenee hitaasti.

(Ainii ostin sitä Novitan Nallen oranssia. Kun se väri on se oikein kiva oranssi. 146 g)