... kun on pitkä bloggaustauko ja asiaa on kasaantunut vinot pinot.

Elämää: Viime viikolla viimeisilläkin voimanrippeillä raivattiin syrjäytyneiden kaaoskämpästä ihmisasuntoa, ja sitten viikonloppuna juhlittiin Kuopuksen 9v ja Keskilapsen 14 v. Oikea juhlapäivä molemmilla oli lauantai, mutta koska molemmat vanhemmat oli itsekkäästi omissa puuhissaan, oli juhlat vasta sunnuntaina, jotta ehdittiin saada valmista. Sitten olikin peräkkäin teinijuhlat ja lastenjuhlat. Tästä toipumiseen olen tarvinnut tällä viikolla joka päivä 2-3 h päikkärit! Mutta tytöillä oli kivaa.

Puoliso oli lauantaina Hesassa Urheilutiedon SM-kisoissa ja sijoittui henkilökohtaisella ennätyksellään pronssille! Tampereen kaupunki ei ole järjestänyt kakkukahveja eikä tarjonnut omakotitonttia. Perheeltäkin sai vain haleja, pusuja ja onnitteluja.

Minä, lasten synttäreistä huolimatta, olin kuoroharjoituksissa lauantaina viitisen tuntia. Apricuksen konsertit (Tampere ja Lahti) on ensi viikonloppuna. Tervetuloa! Samalla kehun, että pääsemme elokuun alussa esiintymään Tampereen Teatterikesän Chydenius-konserttiin, itse säveltäjä oli kuuntelemassa harjoituksia kerran ja kutsui!!

Käsitöistä: Jotain joskus valmistuukin, vaikka monta masennuspäivää on ollut, jolloin ei edes kykene nitkuttamaan puikkoja. Hoidatan itseäni tassuterapialla.

1240238448_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Päätyö huhtikuussa oli Kevätpäiväntasaushuivi (Lankakomeron ohje). Sitä oli nautinnollista neuloa, oli vaihtelua, rivit oli erilaisia mutta loogisia, niin että neulominen sujui paperia tuijottamatta. Tykkään myös lopputuloksesta, mutta harmillisesti huivissa on pieni silmäpako, ja reikä on paikattava. (montakohan päivää näin saamattomalla siihenkin menee.)

1240238197_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vaikea oli kuvata ilman apulaista ja tuulessa.

1240238249_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240238298_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240238349_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Väri sopii just mun toppatakkiin, mutta nyt käytän kyllä kevyempien kuteiden päällä. Kuorossa oli jo t-paidan päällä sisävaatteena. Sopii myös täyttämään nahkatakin avaraa kaula-aukkoa. Huivin koko on sopivan iso, just yli pyllyn kun harteille laittaa suoraan. Puikot oli kai 4,5 mm, en ole varma. Lanka on Kamena, jota meni melkein kaksi vyyhtiä, tosi vähän jäi, vaikka vielä neulottua reunusta ennen näytti jäävän. 192 g.

Pienempää samaa sävyä on höpsöilty.

Nukke menee Kultakälyn vauvalle vain jos siitä saa rumat valumavesijäljet pois naamasta, mutta tulipa tehdyksi nuttu 25 g Vuorelman Vetoa ja röyhelöhame 31 g Novitan Nallea. Jämälangat käyttöön... Nuken tein joskus vuosia sitten, on Steinerin vauvanuken ja perusnuken välimuoto kiinteällä haalarilla. Hassu tukka...

1240238140_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1240238088_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Napit pitäis vielä tohon nuttuun.

Sitten olis Henkäys-huivi, joka oli sikäli pettymys, että ajattelin tän olevan sellainen yhden kerän projekti. No, olihan se, mutta huivi on tosi lyhyt. Menee se vaikka pään päälle ja sitten kerran kaulalle, eli voi käyttää kevyenä päähineenä, mutta mun harteille sitä ei voi ajatella. Ihan nätti ja helppo.

1240238488_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Garnstudion Vivaldia 47 g (?) ja muistaakseni 5 mm puikot. Unelmankevyt.

1240238572_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jos on tuon verran neulottua, on kai uuttakin lankaa. On. Ilun sukkaklubilankaa. Totisia, kauniita, tarvitsinkin rauhallisempia sukkalankoja pitsimalleja varten. Sukattaa.

1240238733_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Asiaa olis. Jos vaikka toiste. Nyt tanssistudion avoimille oville.