Novita Polkaa 47 g. Puikot 3.25 mm ja mukavat kaksi iltaa. Malli oma tajunnanvirta aiempien sormikkaiden neulomiskokemuksen perusteella. Perusosassa 40 s.  Koko suurikätinen 8 v. Varret on vähän lyhyet, muuten ihan ok, tykkään miten värit on hauskat hanskoissa.

Kuvaaminen oli oikeasti tällaista.

 

Tätä ennen valmistunut koeneulotut sukat, mainittakoon kun Lankahamsterit on loppusuoralla. Austerman Stepiä 58 g. Ei kuvia, kun ohje ei ole julkinen, mutta kivaa oli, ja Teisa laittoi jo kiitokseksi neulomisesta sukkalankaa, iloisenraikasta Fortissima Sockaa 99 g. Kiitos! Hamsteroinnin parissa voisi valmistua yhdet säärystimet tai kuukauden kolmas sukkapari, Rise and Shine, jos osaisin päättää kumpaa teen. (Ja jos ei olis pyykkiä ja kaupassakäyntiä sun muuta siivousta.)

Muu elämä: lapset ja puoliso on ihan kivoja, työt selvästi alkaa hermostuttaa ja olen iltaisin ihan tönkköväsynyt. Voi olla etten ole ihan työkunnossa, tai sitten vain olen 'pelkästään väsynyt' ja on kauhee PMS. Esikoinen vanhenee huomenna. Lahja on vielä eBayn matkassa. Koirat haukkuu liikaa, niillekin on jotain eli haukunestopannat (ultraäänisellaiset) tulossa eBaysta. Huomaatteko, vaikka ei osta kuukauteen lankaa, voi tehdä kaikkia hankintoja. Ei muuten ole langanostohimoa, olen saanut lahjoja ja havainnut kaapissa ihania juttuja.