Menin lääkäriin tiistaina. Luulin että tarkistetaan lääkkeen annostus kun en ihan jaksa eikä ilo pilkahtele. Uusi, vihdoinkin asiallinen mieslääkäri. Juteltiin tunti ja vartti. Kuulemma ekan kymmenen minuutin aikana oli hän jo päättänyt että sairaslomaa riittävästi. Uusia lääkkeitä myös.

Melkein pelästyin. Masennustestiä ei oltu teetetty pariin vuoteen. Oli mulle uusia kysymyksiäkin. Sain enemmän pisteitä kuin koskaan ja olin siellä vaikeasti masentuneiden osastolla pisteissä. Semmosta, sairaslomaa näin aluksi lokakuun loppuun asti.

Lääkäri oli elämässäni erityisen iloinen kahdesta asiasta: käsitöistä (hän suosittelee masentuneille aina jotain käsillä tehtävää 'turvatekemistä' heti kun jaksavat) ja koirista (tulee ulkoiltua). Lääkärin määräyksestä teen tällä viikolla kaikkea mistä itse pidän, ensi viikolla lisäksi yritän ulkoilla. Hyvät reseptit.

Käsityöt on esillä niin paljon, että kuvitukseksi nämä kaksi (ilo)pilleriä:

1986933.jpg