Kun ei viittitä välittää erimielisyyksistä (lasten kanssa kotitöistä ja printterin kanssa hotellivarausten tulostamisesta), on elämä ollut hyvää.

Sain arpajaisvoiton. Nyt voin viedä hyvät kesäiset salaatit töihin lounaaksi ja pesty ja lytätty haitaripurkki kulkee kassissa kepeästi kotiin. Kiitos. Makukahveista vaniljaa maistoin eilen, tein kuten neuvottiin, vain yksi lusikallinen makukahvia, muuten tavallista, ja vot, makua oli juuri sopivasti. Istuin patiolla ilta-auringossa, neule eteni kuin itsestään. Illemmalla vielä yhtä aikaa luin mukavaa romaania ja huruttelin kerijälaitteella loputkin Rowanspun DK:t kerälle. Tajusin sentään että vyyhdinpuut käy yhtä hyvin ulos tuoliin kiinni kuin sisällekin - ja kerijä pöydän reunaan. 50 g kerä tuli aina yhden aukeaman lukemisen aikana. (En ymmärrä miks langan tarvii olla noin pienissä vyyhdissä, mur.)

Nyt kun löytäisin sen illalla hukkaamani (!) romaanin, menisin sen kanssa taas takapihalle. Italianreissusta ei puutu kuin autonvuokraus. Kaikki kolme majoitusta on varattuna ja lennot. Kohta, kohta...

Koira mukaan ja ulos neulomaan. Näin teen. Keitänkin vielä makukahvia. Naminami.

KESÄÄ KAIKILLE! Kuvia ei nyt oo jaksanu ottaa ja siirrellä. Ehkä toiste.