Koska olin koko viikonlopun kiireinen, lähetin äidille ajoissa postissa lahjan. Illalla vielä puhuttiin puhelimessa. Äidille lähti Shetland Triangle.

1534188.jpg

Ohuempaa Pirkkalankaa, painoi 87 g. Kuvaaminen oli hankalaa, ei ollut valmista pingotettavaa tai kameraa tai yhteistyöhaluista mallihenkilöä. Lopulta, kun todella halusin jonkun kuvan ottaa ennen paketin postittamista, otin muutaman pikaräpsyn töissä, kun työkaveri ystävällisesti (!) auttoi ja rupesi malliksi. Montaa sekuntia ei työpaikan käytävällä kehdattu kuvaussessiota pitää. Yllä oleva kuvakin on varastosta... :o)

1534192.jpg

1534198.jpg

Näkyy tuosta nyt kokoa kuitenkin.

Mukaan lähti kortti, kuvassa ilman tekstejä. Samanlaiset tein Äidille ja Omalle Mummulle.

1534200.jpg

Mummuhan sai tämän jo talvemmalla valmistuneen Holvit-huivin.

1400020.jpg

Minuakin lahjottiin. Kerron lahjat, kun ehdin kuvaamaan. Kuopus nousi jo seitsemältä ja näki minut ennen kuin lähdin agilitykisoihin talkoilemaan. Muut lapset näin vasta iltaseitsemän jälkeen kun palasin likaisena ja väsyneenä, mutta työrupeamaan tyytyväisenä kotiin. Puoliso laittoi ihan uskomattoman herkullisen aterian, ja pian sen jälkeen menin suoraan nukkumaan. Väsytti. Uni auttoi.

Lauantaina onnistuneesti selvitimme taimitapahtuman ja menihän se kohtalaisesti se kuorokonserttikin. Taas on monta tärkeää asiaa tehtynä.

Tällä viikolla tiedossa lasten synttäreillä juoksua, harrastuksia ja ylimääräisiä harkkoja sekä itsellä että lapsilla. Lisäksi ekaluokan illanvietto. Olisi taloyhtiön ruohonleikkuuvuorokin meillä. En tod tiedä missä välissä leikkaisin. Puoliso on taas ressutyössä. Tottakai... Jos joku ehtii meille siivoamaan ja pyykkäämään ja laittamaan kotiruokaa, niin tervetuloa. Vastineeksi saa ovissa moikkaavia ihmisiä jotka tulee ja menee kamalalla kiireellä. Ei, mua ei stressaa - enää viime viikonlopun jälkeen. Isoimmat minun vastuut on ohi. Nyt vain 'osallistun', en 'järjestä'...

Lahden konserttimme peruuntui. Ehdin viikonloppuna agilitykurssille, tosin menen vain sunnuntaina.