Kattokaas Sufferiinan huiveja, postaukset 13.1. ja 20.1. Ihania! Jos vain saisi ohjeen, voisin opetella virkkaamista taas. Saan sentään isoäidin neliöt, salomonin solmut ja peruspipot virkkailtua, ehkä onnistuisin. (???)

Mulla on hassusti vain vähän keskeneräistä. Ajattelin, että yritän käynnistää Sherborbe Abbeyn joka ufoutui joskus viime keväänä tai milloin lie. Olisi ihana lanka ja ihana malli, taisin kämmätä jotain ja lanka muistaakseni katkesi jo neulotusta osuudesta, siinäkö lie syy miksi jäi odottelemaan. Mystic Watersin voisin purkaa, eikä muuta keskeneräistä neuletta ole!

Mulla on miljoona kivaa mielessä, mutta jos tekisin SA:ta tammikuun loppuun asti ja sitten kauheat paineet kerättyäni saisinkin hamsterikuulle hyvän vauhdin.

Suunnitelmia, tehty mieli-saattaa-muuttua-ajatuksin:

itselle asusteita useista oransseista odottavista langoista -> baskeri, muu hattu?, lapaset, huivi, useat sukat

Esikoiselle Alfasta bolero

tekee mieli myös tehdä Koolhaas, Revontuli, Zetor / Sagittaria, Shetland Triangle, salomonin solmuja. Lankoja löytyy kyllä.

Ei tule tekemisen puutetta helmikuussa. Jes!

Tietysti voisi myös tehdä ystävänpäiväksi jollekin jonkun yllätyksen. Vaikka yhdelle ihmiselle.