Jahka saan kuvattua, saatte nähdä todisteita, että mulla oli (taas) PARAS Salainen Neuleystävä!! Paketti on upeaksi havaittu ja ihastusten huudahdukset kajahdelleet! Keskilapsella oli kaveri kylässä, ja tyttö ihmetteli moneen kertaan, että mitä ihanaa on langassa? Minä virne naamalla vain vakuutin, että minulle se on tärkeää ja ihanaa. Ei tuo ymmärtänyt, mutta ei himmentänyt iloani pätkääkään. Kuvaa ja raporttia oranssista paketista ehkä illalla.

Kiusallanikin mainostan muutakin ilman kuvaa. Neuloin eilen, kun nukkuminen on mennyt ihan mahdottomaksi taas. (Eli en saa unta iltaisin. Tai herään öisin. Ainakin olen väsynyt koko ajan.) Tein illalla jotain. Neljä kappaletta valmiiksi neulottuja. Kaksi menee vielä uudelleen pesuun ennen viimeistelyä. Kaksi on pingotettu. Kaikki neljä neulottu eilen, ja painoa yhteensä 25 g. Hih. Jos ei mene roskishuonoksi, kuvat viimeistään ensi viikon alussa. Hassu projekti.