En ole romanttisella tuulella, mutta tahtoisin olla. Mulla on maailman paras Puoliso. (Hiljaa siellä takarivissä!) Se miksi en ole, johtuu masennuksesta, joka nyt ihan oikeasti pahenee vain. Siitä kirjoitan sitten erikseen, kun saan aikaiseksi.

Sunnuntaina tulee tasan 20 vuotta siitä, kun Puolison kohtasin. Haki tanssiin kapakassa, ja yhdessä ollaan oltu siitä asti. Vuoden seurustelun jälkeen muutettiin yhteen, avoliitossa oltiin pitkään. Ennen kolmannen lapsen syntymää poikettiin maistraatissa. Naimisissa ollaan oltu nyt 7 vuotta. Pahasti ei olla riidelty ikinä, minä kiukuttelen, kun olen tällainen - no, mikälie noita-akka ja kipakan luonteinen joskus. Mies on viilipytty, sillä on parhaat hermot mitä tiedän. Kestetty on äijän matkatyöt, lasten raivopuuskat ja tulehdustaudit, taloudellista tiukkoja aikoja, sairastamani masennukset. Ei se rakkaus niin kiihkeätä aina ole, mutta mielestäni hyvää yhdessäoloa enimmäkseen. Parin vuoden välein rakastunkin tuohon mieheen uudelleen. Joskus ottaa pattiin, kai se on normaalia. Kyllästyttää, ärsyttää toisen tavat. Sitten taas on tyytyväinen.

Olipa purkaus.

Rupesin tätä kirjoittamaan, kun vielä talvella ajattelin, että kun ei häitäkään pidetty, ja 20 vuotta on pitkä aika yhdessä, pitäisin rakkausjuhlat. Kutsuisin kavereita ja syötäisiin ja juotaisiin. Ehkä laulettaisiinkin. Nyt ei sellainen tunnu ollenkaan mahdolliselta. En jaksa evääni räväyttää. En kykene. Tahtoisin kuitenkin erikoishuomiota tälle rajapyykille.

Mitäs ehdotatte? Rajaehdot: en pysty itse tekemään paljoa, rahaakin on aika vähän, lapsia 3 ja koira. Ole siinä sitten romanttinen...

En edes tarkoita mitään perinteisen romanttista enkä mitään isoa. Jotain huomaavaista ja suloista pikemminkin. Ehdotuksia? Tai kerro mitä itse olet tehnyt, kun on ollut tarve huomioida Oma Rakas erityisesti.

Mä olen ihan liian vanha. Ja väsynyt. (Ja vanhenen sunnuntaina lisää.)