Kukaan ei ehdottanut mitään huomionosoituksia 20 v yhdessäololle. Masennusviesti sai aikaan kommenttiryöpyn. Minusta välitetään, kiitos.

Ajattelin järkätä itseni huomenna edes vähän pois täältä masentavan likaisesta kodistani. Siispä retkelle matkaavat juhlan kunniaksi he. Paikka vielä avoin, mutta eväät ja perhe mukaan. (Jos ei sada.)

Masennus ei minua vie viikoksi sängynpohjalle, vaan lomaviikkoni toivottavasi karkoittaa tietokoneiden saavuttamattomiin. Käsityöt, perhe ja Koira seuraksi maalle (ja muualle?). Blogihiljaisuutta saattaa siis esiintyä, eikä tarvitse luulla, että olisin hukan teillä.

Olen huono fuloilija. :-) Lehmus-huivin lisäksi puikoilla on eilen alkanut Mystery Stole 3:n pieni alku, ja jotenkin hupsis hei vain, olen aloittanut (matka-?)neuletopin, Lidlin Coloradosta Tomaatti-mukaelma. Semmoista kurittomuutta täällä. Melko varmasti aloitan piakkoin yhdet sukatkin, enkä aio tuntea neuleasioista syyllisyyttä pätkääkään. Heh, jossain asioissa tällainen kepeys vielä minullakin toimii. Ihan huoleton neuleolo, vaikka muuten tuntuu samalta kuin ennenkin.

Paitsi että juuri tällä hetkellä on hyvä näin. Nukuin  12 tuntia loman alkajaisiksi ja jopa on uudestisyntynyt olo. Mahdoin olla väsynyt!