585353.jpg

Eilen laiteltiin pariin ruukkuun etupihalle orvokkeja. Kuopus oli istutus- ja ostosapuna. (Kuva: Kuopus, 7 v.)

Eilen aamulla oli muutamia senttejä samospaitaa valmiina ja miehusta kainaloissa asti. Tänään ennen jääkiekkomatsia oltiin tässä vaiheessa. (Huomatkaa ihanat silmukkamerkit jotka ostin muutama viikko sitten. Huonosti näkyy kyllä.)

585354.jpg

Illan mittaan tein raglanvaiheen ja kauluksen, ja omaksikin hämmästyksekseni myös päättelin langat. Valmis! Se on Pakkopaita, koska väri on väärä, leveyttä on liikaa ja jälki ei miellytä neulojaa. Lähinnä olen tyytyväinen siihen, että tuli tässä opeteltua miten raglanhihainen paita tehdään. Kätevää, kun jää vain ne muutaman sentin saumat ommeltaviksi kainaloissa. Inhoan, inhoan, inhoan kappaleiden yhdistämistä. Paita on vähän reilu Kuopukselle (joka vasta mitattiin TAYSissa 130,7 cm pitkäksi). Malli on mukailtu Helmiksen Samos-paidan ohjeesta. Tein suunnilleen sen pienemmän koon mukaan, mutta hihoissa on vähemmän silmukoita. Helma ja hihansuut oma viritykset, kuten näkyy. Saas nähdä tasoittuuko yhtään, kun kastelen ja nyin kuosiinsa.Aika hirveätä neulejälkeä. Lanka siis Samos. Viitosen bambupyörö, paitsi pääntien resorissa nelosen pyörö. Yksi keräkin oli tummempaa lilaa, vaikka luulin kyllä katsoneeni vyötteet tarkasti kaupassa. Onneksi oli edes edullista lankaa, 1,95 € kerä. Kerien määrää en nyt muista. Voisi tuon joskus punnita. (Vaaleanpunaista jäi 2 tai 3 kerää, mitähän tekisi...) Kuvataan valmista, kunhan on mallihenkilö hereillä ja taivaalta tulee riittävästi valoa.

Saako nyt tehdä sukat tai pipon, kun sain tuon valmiiksi? Saako? Saaaaakoooo?? (Poncho huutelee: "Tee minut, tee minut. Muuten vainoan sinua painajaisiisi...!")