(Ja silti työajan väärinkäyttöä bloggaamalla. Eikäkö kaiken tein mitä oli tekemistä ja nyt olen 'saatavilla' uusia työtehtäviä varten ja sitäpaitsi ruokiksella.)

Olen tehnyt aikaisemmin myyntityötä. Olen siinä kohtalaisen hyvä, en huippu. En viihtynyt mitenkään huippuhyvin. Nyt olen assari, toimistosihteeri, joka paikan apulainen ja kiireinen. Ja on kivaa! Nautin, kun saan olla avuksi ja hyödyksi.

Adeccon sivuilla oli persoonallisuustesti, tarpeiden perusteella peilaten ammattia. Hämmästyin vähän, kun tulos alkoi, että: "Sinä olet luontainen johtaja." Ymmärsin paremmin kun lopussa ehdoteltiin työnkuvia.

Eritasoiset osto- ja myyntitehtävät soveltuisivat sinulle hyvin.

Myös toimistosihteerin tehtävät, joissa päivittäisiä toimintoja tulee organisoida tehokkaasti, voisivat sopia sinulle.

Taloushallinnon, kirjanpidon ja rahoituksen tehtävissä, jotka edellyttävät periksi antamatonta otetta voisit myös olla omimmillasi.

Myös pankki- vakuutus ja lakialojen tehtävissä, joissa vakiintuneita säännöksiä ja toimintamalleja tulee noudattaa, saattaisit menestyä käyttäytymistarveprofiilisi ominaisuuksien pohjalta.

Mikäli koulutuksesi ja ammattiosaamisesi on teknistä, kuljetuksen ja logistiikan sekä tuotannon ja tekniikan aloilla on myös paljon esimiestehtäviä, joissa varmasti menestyisit käyttäytymistarveprofiilisi ominaisuuksien perusteella.

Hyvä se on tätäkin pohtia. Onko tämä työ mun päälle sopivaa. Etten taas masennu. Parin viikon päästä päättyy koeaika. Jään taloon ja toivon että rekrytoisivat omaksi. Nyt olen vuokrafirman kautta, ja se on pitemmän päälle tylsää. Jää aina vähän ulkopuolinen olo. Kun Kuopuksella on viimeiset ajat eskarissa, ei olisi haittaa vaikka työaikakin venyisi sen 2,5 h viikossa pitemmäksi, ja saisin sitten niitä pekkaspäiviä, joita en olekaan tienannut ikipäivänä.

Käsitöistä kirjoittelen sitten toisemman kerran, jos joskus ehdin jotain tekemään. Eilen meinasin nukahtaa vanhempainiltaan. Menin nukkumaan ennen yhdeksää ja silti nukuin aamulla puolitoista tuntia pommiin... (Ja vanhempainillassa oli 'väärä' neule mukana. Tein jonkun virheen ja jouduin sitten olemaan tyhjin käsin koko illan, kun en voinut ruveta purkamaan ja laskemaan silmukoita uusiksi.)