Pääni käristyy auringossa, joten se on suojattava. Kolmeen kertaan aloitin alusta, kunnes huomasin, ettei pitsikuvion vika ollut tekijässä vaan kaavakuvan virheessä. En viitsinyt aloittaa enää alusta, oma hattu kun on. Eikä tasan ole höyrytelty eikä mitään. Käytän vaikka Koululaiset haukkuisi ja ällöttelisi kuinka. Itse tykkään. Lanka oli neuloessa vähän narumaisen kovaa, mutta ei liiaksi. Ihan helppo lanka, mutta ehkä laukkutarpeiksi parasta. Testailin 'kesä'pipoani illan sisällä (virn), eikä hiostanut. Toiminee. Myssyviikoille tämä! Puikot 3 mm, 84 s.

552511.jpg

(Näyttääpä tosiaan muhkuraiselta. Taustaa on ihan turha tihrustaa sitten, ei siellä mitään sotkua ole...)

Työssä pitää pitää kännykkää koko ajan mukana, ja se on pari kertaa pudonnut housuntaskusta. Helmikuussa tein villapuvun kännylle, nyt sitten kesämallin. Olen nyt totutellut pari kuukautta kulkemaan aina puhelin kaulassa. Tähän versioon sitten lisäsin pikku lenkin avainten kiinnitystä varten. Kesällä kun usein kuljen taskuttomissa hameissa. (Mietin laittaisinko vielä sisälle salataskun johon mahtuisi pankki- ja ajokortti. Voisi olla kätsyä, mutta en tahdo liian paksua tästä.) Koukku oli 3,5 mm. Kaulanauha on kolme ketjusilmukkapötköä letitettyinä keskenään. Nappi on aivan ihana perintökalleus ;-) eli mummon vanhoista perityistä löytyi tähän täysin sopiva oranssihtavanruskea helmiäisnappi. Ihana!

552512.jpg

Vielä kerran, kertaamisesta huolimatta: Kiitos, SNY langasta! Sitä jäi vielä melkein kerällinen. Harkitsen jotain penaalia tai meikkipussia tai jotain siitä...

Tein myös pikaisen kaulapussukkavirkkauksen Kuopukselle. Sitä ei löytynyt kuvaushetkellä. Semmoinen vaan... Siihen pitää ommella vielä vetoketju, muuten on sekin valmis.