Steinerkoulussa on sekin mukava juttu, että kaikilla on sekä teknistä (kuudennella vasta alkaa), että tekstiilikäsityötä.

Keskilapsi (5. lk) tuskaili villasukkien neulomisen kanssa, mutta hyvät on valmistumassa. Esikoinen (7. lk.) on huovuttanut villalevyn, ja leikannut + ommellut itselleen tossut. Joku vuorikin sinne piti laittaa, ja se taisi tehdä harmillisesti tossuista liian pienet. Kauniit nekin on, olen vilaukselta nähnyt, kun oli läksynä joku välivaihe.

Näytänkin tässä sitten teknisen työn puolelta Esikoisen susitaulut. Vähänkös mä oon ylpeä tytöstäni! Ensimmäinen näistä on tehty kuudennella, toinen nyt seitsemännellä luokalla. (Pyysin saisiko kolmannenkin, olisi sopinut olkkariin kolmen sarjana hyvin, mutta kuulemma malleja susiin ei ollut kuin kaksi.)

552508.jpg

552510.jpg

Mun piti mitata nuo, mutta unohdin. Olisiko 30 x 30 cm? Keskenään kuitenkin saman kokoiset. Kappaleet on sahattu puusta, maalattu ja liimattu oranssiin taustaan.

Kädentaitaja tässä siis sama kuin siinä veistetyssä hevosessa taannoin.

Ei haittaa etteivät tykkää neulomisesta. Sitäkin ihan hyvin osaavat. Ovat taitavia monessa hienossa, kaikki mun upeat lapset! (Itsekehu on sairasta, mutta omia lapsiaan voi ja pitääkin kehua ihan rajattomasti, jos kerran syytä on, sanoo Rouva Oranssi tässä nyt painokkaasti.)