Tekee mieli sanoa paha sana.

En jaksaisi odottaa sitä työpaikkapäätöstä sitten millään. Työmotivaatio nykypaikassa on nollassa, kun en osaa suhtautua asioihin pitkäjänteisesti. Koko ajan käy mielessä: ehkä olen lähdössä pois. Viime yönä sain unta vain sen takia, että edellisenä en nukkunut ollenkaan! Miten voi noin pienestä asiasta mennä näin hermot? Tai vaikuttaahan työpaikka elämään aika paljon. Menee siellä hereilläolotunneista iso osa.

Yritän pehmennellä asiaa. Niillä on muutto siellä. Muuten oli fiksua väkeä, mutta kummallista siinä kun rekrytoinnin aikataulusta puhuttiin. Vuokrafirma sitä selitteli kun soitti viime viikolla. Nämä haastattelijat eivät ole ennen joutuneet rekrytoimaan ketään, eli olivat tottumattomia. OK. Pitäisi osata odotella. Silti ajattelen, että turhaan pitävät jännityksessä, ja jos olisivat saman tien miettineet asian silloin ennen joulua, olisin jo melkein vapaa aloittamaan. On sentään se 2 viikon irtisanoutumisaika.

Onkos tässä muuten mitään ennakkoaavistelun fiilistelyä: Toimistossa, johon menisin oli vielä viime viikolla tutun oma firma. Saman paikan pihassa olen käynyt koirakoulussa Koiran kanssa. Viimeksi eilen. (Joojoo. Taisinkin jo kertoa. Ei tässä viestissä ole muutenkaan mitään uutta.)

Kuvaksi valitsen Hugo Simbergin omakuvan Irvistys, jossa on jotenkin sopivaa tunnelmaa.

SOITTAISIVAT JO! (Kello on kyllä aika vähän. Ihan tasan missään ei ole palaverit pidettynä tähän kellonaikaan.) Gggggrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr! (Hilfe! Hilfe! Hermostuttaa!)