Mulla on uusi hattu! Ja ulkona on vihdoinkin talven näköistä. Päivällä jo oli tällaista (ja sittemmin on satanut paljon lisää lunta):

343922.jpg

Menin pihalle kuvaamaan kettuhatun ja hahtuvat, jotta sain jotenkin oikeanlaiset värit toistumaan. Melko hyvin onnistuikin.

343905.jpg

Tuommoisen hatuntekeleen heitin koneeseen 40 pesuun. Villaa meni kiekon verran. 92 s, kaksinkertaisena 6,5 mm 40-senttisellä pyöröpuikolla, suorakaide peräti 42 cm korkea. (Olisin voinut jättää vähän matalammaksi.) Ullan kissapipo-ohjeesta katsoin vinkkiä korvalappujen sijoitteluun ja tekoon muutenkin. Ei muita reunuksia eikä nyörejä.

Hahtuvaa on jäljellä. Nuo yllä olevat kiekot lainaavat lankaa lapasiin, loput sommitellaan varmaan muiden kaapista löytyvien hahtuvien (tai ainakin tuon vihreän) kanssa huovutettavaksi kassiksi. Tullee Booga Bag tai jotain.

343902.jpg

Tänään tuli pesukoneesta pieni rusehtava ruttu. Onneksi olin henkisesti varautunut siihen ja päättänyt venyttää ja vanuttaa tekelettä. Ja niin tein. Hyvä tuli. Lapset sanoivat, ettei aikuinen voi pitää kissahattua, mutta tämähän on kettu! Käänsin korvaläppien reunat iloisesti ulospäin ja olin itse tyytyväinen. (Matalampi se voisi olla - vähän.) Kuvausapua ei perhe antanut, joten kuvat on maailmankaikkeuden huonoimmat. Huomatkaa kuitenkin kuinka saman värinen hattu on kuin hiukseni!

343911.jpg

Hattu kädessä (yllä) ja päässä naaman kuvaamista vältellen (alla). Alempi tietysti vessan peilin avulla kuvattu omakuva. Tosi karmee valo. Yläkuvakin ihan pimeä. Koittakee kestää.

343918.jpg

Paan päähän heti huomenna!

Lapasia väkertelen samasta hahtuvasta siis. On vain h-kutinmoista peltiä tuo huopa. Ei niin kamalaa kuin Huopasesta sain aikaan, mutta aika tankeroa. Hatussa se sopii, mutta lapaset ajattelin yrittää huovuttaa ihan käsin. Saa nähdä jaksanko. Vedän kutaleet käsiini, ja lutraan saippuavesissä. Tulisikohan ainakin sopivat näin? Tää nyt on tällainen kokeilu. Tilaan kavereiden kanssa sieltä Pikku Punatulkusta vähän hahtuvaa ja otan kokeeksi sieltä vähän villalankaa, kun se on huopuvaa. Kokeilen, jos siitä saisi nätit ohuet huovutetut lapaset 'kaupunkikäyttöön'. Tai sitten sitä voisi neuloa kassiksi hahtuvan kanssa. Hmm. Mietin, mietin. Onko kukaan neulonut sitä lankaa ja tehnyt mitä? Kokemuksia kellään?

Liityin muuten mukaan siihen Project Spectrum 2007:aan! Mun käsittääkseni idea on nautiskella väreistä teeman mukaan. Katsella, ihailla, ottaa ilo irti. Samalla voi millä tahansa tahtomallaan tavalla toteuttaa jotain omavalintaista väkerrystä (millä tekniikalla vain, vaikka valokuvaamalla jos ei ompelu, virkkaaminen, neulominen tai muu käsillä tekeminen ole kiinnostavaa) ajanjakson väreillä. Ihan kiva systeemi. Salliva. Mukaan voi ilmoittautua, ja jos oikein ymmärsin, saa lähetellä linkkejä tekosiinsa jos ne on omassa blogissa, tai sitten ihan kuvia. Projektin sivuilta voi sitten käydä katsomassa mitä muut on touhunneet. Tästä voi saada vinkkejä omiin toteutuksiin, tai voi vain nautiskella ja hämmästellä. (Oikaiskaa nyt ihmeessä, jos olen ymmärtänyt tämän viistoon.)

Kaudet on kaksi kuukautta pitkiä. Helmi-maaliskuussa on väreinä sininen, harmaa ja valkoinen. Onneksi ohjeissa oli, että voi antautua joko yhden, kahden tai kolmen värin kanssa leikkimään. Mulle tuo sininen on niin vieras. Ehkä voisin kuitenkin tämän projektin turvin vähän tutustua siihenkin paremmin. Ehkä voin jo antaa sen tulla luokseni. Olenhan sitä vältellyt noin 20 vuotta. (Mulla ei todellakaan ole kotonani eikä vaatevarastossani joitakin farkkuja lukuunottamatta sinistä väriä.) Valkoistakin käytän todella vähän. Kas, mitenkähän auon silmiäni uusilla tavoilla pari kuukautta - - -? Jännä juttu. Ei oikeastaan tarvitse kuin katsella maailmaa vähän uusin silmin.

Nämä mun kettuiluvärithän tulee sitten vasta oikeasti elo-syyskuun teemaksi.