Muka kiire. Mihinkäs tässä. Tulee se joulu, oli jynssätty ja leivottu tai ei. Vähemmälläkin pääsee.

Itseaiheutettua on melkein koko kiireen tuntu. Mitäs läksin! Suurin aikasyöppö on neulominen, ja se syö sen siivousajan. (Heh. Valinta sekin.)

Oikeastaan ihme, että kummipojalle, äidille miehineen ja omalle perheelle on ne lahjat ostettu. Muille en ostakaan. Paketointia pitäisi vielä harrastaa. Kinkku on ostettu, muut ruuat suunniteltu. Pipareita on. Kyllä tämä tästä. Kun joku tulisi ja siivoaisi, kun se on minulle niin vaikeaa ja vastenmielistä. (Ja alkutilanne on niin kaoottinen viime viikonlopun rykäisystä huolimatta.)

On tässä ollut muutakin joulukuun aikana kuin tuo käsityöinnostus. Vanhempainilta Kuopuksen eskarissa, Esikoisen luokan kriisikokous, koulun myyjäiset, Keskilapsen tanssistudion jouluesitys, äidin vierailu, mahatautia ja työnhakua. Siihen normaalit Koiran ulkoilutukset ja koirakoulu, kauppareissut, pyykit ja ruuanlaitot. Yksi päivä tehtiin joulukortteja ja muutakin pientä on askarreltu ja paketoitu.

Pidin itseäni ihan laiskana, mutta nyt hämmästelen, että olen ehtinyt myös laiskottelemaan. Tässä on nimittäin sen Anssi Jussilan syntymän jälkeen tikutettu puikoilla kolme muuta pupua, kolme pipoa ja puolitoista kaulaliinaa. Jouluun on vielä monta päivää... Kaulaliinan teen valmiiksi. Yksi lapsi saakoon pelkän pipon. (Saikin viime talvena kaulaliinan.) Langanpäitä on päättelemättä ja teen vielä virkattuja kukkasia pipoja varten. (Laitan irrallisina mukaan niin lapset saa itse päättää kiinnitetäänkö vai ei.)

En ole muuten antanut blogin osoitetta lapsille. Silti uskaltaudun laittamaan kuvia neuleista vasta joulun jälkeen. Jos tänne eksyvät... Eivät edes tiedä, että äiti kirjoittaa blogia. Puoliso tietää, mutta kun ei ole kysynyt osoitetta, en ole antanut. Että semmoinen tapaus. Kaverit tietää mun ajatuksista enemmän kuin mun perhe. Pitäisiköhän olla huolissaan?