Kummallista: haastattelijat vaikuttivat tosi reiluilta ja mukavilta siihen asti, kunnes lopuksi kysyin millä aikataululla työhönotosta päätetään. Kiemurtelivat oikein, että ei tuota tiedä. Tänään (= eilen torstaina), huomenna tai tammikuussa! (Pitävät lomaa ensi viikolla, vaikka tammikuun alussa pitäisi olla siellä uusissa tiloissa.)

GGGRRRRRRRRRRRRR!!!!!!!! Joutuuko tässä jännittämään koko joulun ja välipäivät?! Kauanko sellaista nyt pitää miettiä? Testit on tehty, haastattelut pidetty, paperit nähty. Haastattelijoita oli kaksi ja haastateltavia kaksi. Luulisi, että heillekin olisi helpotus, kun päätös saataisiin valmiiksi ja olisi helppo tuoreeltaan haastattelujen jälkeen vertailla mielikuvia ja aatoksia. Itse kun tykkään olla tärkeissä työasioissa napakka, tehokas ja ripeä, tuntuu jahkaaminen ihan turhalta. Ehkä ne ei sitten tykänneet meistä haastatelluista tarpeeksi? Tahtovat sittenkin lisää ehdokkaita? Ja ketut! Mulla on osaamista ja kokemusta juuri oikeista asioista ja halukkuus tehdä tuollaista työtä. Mikä maksaa? Ehkä olen niin paska persoona, ettei vaan kelpaa, kele kele kele. (Pardon my French.)

Hassu yhteensattuma, että sain illalla kuulla tutun ihmisen muuttavan firmoineen tämän mahdollisen työnantajan uusista tiloista alta pois. Hyvää muuttoa vaan sille, joka on melkein etunimikaima! (Vaimonsa ehken lueskeee tätä blogia joskus?)

Onneksi sain olla lasten joulujuhlassa kirkossa tänä aamuna. Tunnelmallista. Unohtuu tällaiset kiroiluaiheet vähäksi aikaa, kun lapset laulelee ja Esikoinenkin liihotteli enkelinä. (Aika vahvat oli kajalit teinienkelillä, mutta ylevät liikkeet.) Keskilapsi osasi ulkoa koko jouluevankeliumin, jonka luokkansa kanssa lausui. Ei onnistuisi meikäläiseltä. Kuopus oli kanssani yleisössä vielä tänä vuonna. Ei laulanut yhteislauluja, vaikka tiedän, että olisi ne kaikki osannut.