Tätä paitaa Kuopus tuskin pakottamatta pitää. On pitkät hihatkin. Yhden kerän sävyero erottuu selvästi ja keskellä etuhelmaa on käsialareikä. Puikot olisi saaneet olla 4,5 tai 4. Viitosilla tuli höttöä. Tulipahan tehdyksi kuitenkin.

592929.jpg

592930.jpg

Toivottavasti lankavaihdossa saaduista ihanista sukkalangoista tulee jotain tyylikkäämpää ja käyttökelpoisempaa. Tykkään satasella. Vaihtoinnostus alkoi, kun Tarjalle ihastelin tuota Opalia. Juuri sitä lankaa ovat kaikki lapseni käyneet kysymässä. Teetkö, äiti, tosta mulle jotain? Itsekkäästi haluaisin sen käyttää omiin sukkiin. (En ole tehnyt itselleni sukkia moneen vuoteen!)

592937.jpg

Kaikki nämä kuvat on otettu illan punervassa valossa. Antaa vähän lisähehkua, mutta värit on mahtavat aidostikin.

Sokerina pohjalla, uskomaton SNY:n paketti. Nimenkin sain tietää. Blogissa olinkin jo bongannut niin paljon tuttua, että arvasin lähettäjän. Kattokaa, oikein laatikollisen sain tavaraa!

592934.jpg

Kahdenlaista lankaa, hieno tilkkutyöpannulappu, jalkavoide, suklaata, kortti, lehti ja itsetehty koru. Kaikki oli mieluisaa, ja erityisesti tahdon kiittää siitä, että sain itsetehtyä! Tuo ihQ lanka on Pirtin kehräämöstä, ja sitä kuolaan ja varaan johonkin ikiomaan. Mitähän tekisin? Kaksi vyyhtiä olisi.

592920.jpg

Pannulappu erikseen edestä ja - no, toiselta puolelta edestä. Söpöt possut!

592925.jpg

592923.jpg

(Edit: toinen possukuva oli pudonnut kyydistä. Lisäsin.)

Mukava saada sellaista mitä ei itse tee. Niinkuin nyt tuo tilkkutyö. Kiitos! Olet ollut erinomainen Salainen Neuleystävä!

Olen muuten flunssassa. Silti ohjelmassa tänään kolmet lasten tanssiharkat, yksi pihatapahtuma (jonne tein 10 litran kattilalla keittoa ja vein perennoja penkistä) ja yhden lapsen jalkkispeli. Kuskausvuoro odottaa...