Edit: Lähdin niin lujaa lankakauppaan, että julkaisin vahingossa ilman kuvia. Nyt kuvat mukana. Myös uudet lankaostokset.

Ihanainen viikonloppu maalla. Neulontaa autossa (ajoin osan matkasta, silloin en neulonut ). Keski-Pohjanmaalla kun käy pikaiseen viikonloppuna, tuntuu kuin olisi lomalla ollut ja saa tarpeekseen autoilusta. Silti lupasin ensi viikonloppuna ajaa saman uusiksi. Lasten isovanhemmat siellä odottelee, ovat koko viikon. Itse piti palata töihin. Uiminen ja saunominen mökillä on parhautta. Kiva oli myös tutustua Esikoisen tyttöystävään, joka uskaltautui mukaan.

Neljä KYH-työtä on valmistunut, neljä on jäljellä!

Stripe Study Shawl. KYH#4 Pitääkö tämäkin pingottaa? Valmis se kuitenkin on, harmillisen pieni (lankahan ei riittänyt ohjeen mukaiseen raitamäärään). Kaunis. Merisock, 179 g. Kivat värit. Puikkokoko? Jaa, olisko ollu 4 mm??? Jää ehdottomasti itselle ja pitää muistaa, että lanka huopuu helposti. (Hellä käsinpesu!) Valmis 7.7. Fiilis: Olispa vähän isompi. Kiva neulottava!

KYH#2 Etiopia-nuttu. Novitan Florica 58 g, pyöröpuikko 2,5 mm. Vihdoinkin valmis 8.7. Välillä eteni todella hitaasti! Seuraavat nutut teen taatusti paksummasta langasta. Etiopianuttuja ei saa juuri nyt lähettää (vastaanottajalla on tulliongelmia), mutta piakkoin toivottavasti saa taas. Lupasin näitä romaanimaksuksi tehdä kuusi kappaletta tänä vuonna. Viisi on siis tekemättä. Lunastakaas muutkin tuo kirja netitse, ihan näppärää luettavaa, ja maksutapa on tosiaan jotain (rahaa tai tavaraa) hyväntekeväisyyteen oman harkinnan mukaan! Fiilis: Hyvä tuli, mutta olipa urakka.

KYH#23, paksut sukat, sukkapuikot ehkä 3,25 mm ja Safirgarn kaksi kerää plus sen loputtua kärjessä kaksinkertaista Novitan Floricaa, yhteensä 103 g. Valmiit 10.7. Menisi kokonsa puolesta parhaiten Äidille... Katsotaan. Ihan perusjutskat. Fiilis: no kai sukkia aina tarvitaan.

KYH#5 Junasukat eli Tuulan sukat, Novitan Nalle 46 g, pyöröpuikko 2,5 mm. Ohjeen mukaan tehty. Valmiit 10.7. En tykkää, kun nämä ei mielestäni ole vauvakokoa. Kuitenkin ajattelin varastoida "vauvamuistamisiksi" vastaisen varalle, tai sitten tyrkkään Etiopian pakettiin. (Jollaisen toivon meidän tyttöjen koululta lähtevän taas syksyllä.) Fiilis: tulipahan tehtyä.

Kutkuttaa uudet neuleet. Halsualla jossa viikonlopun vietimme, on paikallisten käsityöläisten myymälä PlusPiste. Sieltä saa myös joitakin tarvikkeita. Kuopus ihastui huovutettuun hattuun, tahtoi sellaisen eli ostimme hyllystä Pirtin Kehräämön samaa lankaa ja lupasin yksinkertaisen hatun tyttösen toiveväristä. Kätevää. Ostosaldo siis 134 g lankaa.

Näin myös jonkun ahkeran neulojan tekemiä sukkia hauskalla vinohaitarivarrella. En ollut nähnyt moisia ennen, tästä lisää kunhan ehdin apinoimaan ideaa. Näytti toimivan parhaiten ohuesta langasta paljoilla silmukoilla. (Tämä itselle muistiin.)

Lavandan ohjetta oikein odotin, nyt sen saa Ravelrystä. Yritän hillitä itseni tekemään ne neljä keskeneräistä KYH-työtä ensin loppuun, vaikka ostin lauantaina langatkin. No kun Halsuan pikkukauppoja pitää kannattaa, että pysyy mökkipaikkakunnalla ostosmestat ja Novitan Jussia ei läheskään aina saa ja värisävy miellytti sekä minua että Kuopusta. Toivottavasti ohjeen ilmoittama lankamäärä todella riittää. Saldoon lisää 604 g.

Lankakauppaan tekee vieläkin mieli. Sanokaa mulle, että mun rahat on loppu! (Etsystä tilasin kehuttuja pitsipyöröjäkin kolmet välikoon puikot. Tarpeeseen!) Lankamaailmassa taitaa olla ale...

Tässä siis edit-osuus, Lankamaailman ostokset:

Vilma oli halpaa kuin saippua, 2,90 kerä alessa. Lienee pätöinen sukkalanka. Kaksi kerää. Tummanharmaa ja anilliini.

Tahdon tehdä yhden yksinkertaisen kolmiohuivin, saisikohan tästä yhdestä Fame Trendistä? Sitä ajatellen tän ostin. Useampi kuva, että näkyy oranssit, harmaat, punaiset.

Vielä Maijaa, sehän on kanssa edullista ja kun harjoittelen näitä sinisehköjä värejä. Siniturkoosia.

Näin kasvoi lankavarasto vielä tänään  398 g. Hihii, reilusti yli kilo muutamassa päivässä! No jaa, viimeksi ostin lankaa toukokuussa...

Esikoinen haluaisi harvaneuloksisen paidan, mulla ei ollut paksuja pyöröjä. Onneksi Knit Prot oli -20 % Lankamaailmassa. Ostin irtopäät 12 mm.

Päätän raporttini täältä tähän. Neulomisiin!