Jos nyt vaikka näistä käsitöistä ensin. Lomajutut toiseksi kirjoitukseksi vaikka.

Kesäkuussakin neuloin. Lomalla oli mukana 2,25 mm sukkapuikkoja (puisia ja Ryanairilla sai neuloa mennen tullen) ja Regia Cottonia Surf-värissä mikälienumerotosi-imelänä. Kuopus muisti, että hänelle sitä väriä on joskus luvattu, mutta ensimmäinen yritys oli aivan liian leveä, enkä kyllä alkanut purkamaan, ei kuulu mun tapoihin. Jatkoin koiranvahdille sukiksi.

Falling leaves, ei kyllä kamalasti muistuta alkuperäisiä ulkonäöltään varren virheiden takia. Ilman jalkaa tyhmän näköiset, Äidin jalassa ihan nätit.

1702298.jpg

Näihin sukkiin loin ensimmäiset silmukat (on neulottu kärjestä) Pirkkalan lentokentällä turvatarkastuksen jälkeen, neuloin sukkia silloin tällöin luppoaikana, tein ison virheen Italia-Espanja jalkkismatsin aikana (enkä sitten purkanut: tulin tehneeksi kuviota vain varren etuosaan enkä ympäri kuten piti! - siksi on vähän löysät varret) ja päättelin viimeiset silmukat koneen laskeutuessa takaisin kotikentälle. Matkasukat. Äiti sai. Koko siis noin 37-38.

Loppulangasta yritin tehdä Kuopukselle lyhytvartiset ja kapeannapakat Hepsin Kantritytön kesäsukat. Puikot oli siis vain 2,25 mm ja olisin voinut tehdä suoraan ohjeen mukaan mutta lyhyemmällä terällä. Nyt jätin levennyksiä ja kavennuksia pois, ja hiukka pienet tuli. Myös lyhyet. Aina ei voi... jne. Kuopus kyllä otti ne käyttöön vaikka on niin naftit. Kotona tehty reissun jälkeen kesäkuun viimeisinä päivinä. Mallineule oli mukava neuloa. Samaan tapaan kuin Kertut. Voisin kokeilla mallia myös villasekoitteelle. (Isommilla silmukkamäärillä myös.)

1702342.jpg1702346.jpg1702348.jpg1702352.jpg

Isommat sukat 58 g, pienemmät lopulta vain 34 g! Jotain pientä siis tuli valmiiksi loppukuustakin. Muutenhan neuloin aika paljon (en grammallisesti mutta tunteina) Sherborne Abbeytä ja jonkin verran Mystic Lightia.

Kesäkuussa valmistunutta -> 503 g

pieni Roosa-huivi Kuopuksen päähän 27 g

Toppi Novitan Siljasta 256 g

Kotkan lapaset Nallesta 84 g **ainut valmistunut ufo!**

Marigold Siljasta 44 g (oho, en oo kuvannu)

Falling leaves -sukat Äidille 58 g

Kantritytön kesäsukkaset Kuopukselle 34 g

Lankaliikennettä kesäkuussa -> + 800 g

Novitan Siljaa 800 g

Heinäkuun alussa neuleille kuuluu tätä: Sotkeuduin ohjeessa tai jotenkin kummasti sain möhlittyä Mystic Lightin. Olen ohjeen osuudessa kolme. Joutunen ehkä jopa purkamaan muutaman kerroksen, koska en osaa korjata, en löydä missä meni metsään. Hitsi! Tästä suivaantuneena (ja koska oli napattava jotain uimarannalle mukaan tänään!) aloitin Jaywalkereita kirjavasta langasta...